Tag Archives: vauva

Vauvahaalari omasta neuletakista

Vauvahaalari omasta neuletakista

Raskausaikana oma vaatekaappi on väliaikaisesti tyhjentynyt ”tavallisista” vaatteista odottamaan raskauden jälkeistä tuomiota. Kaapin tyhjennysvaiheessa löytyi jo sellaisia vaatteita, jotka eivät sopineet kunnolla ennen raskauttakaan. Nyt lomalla vauvanvaatteita ideoidessani muistui mieleeni yksi näistä vaatteista, vihreä vetoketjullinen neuletakki, joka oli juuri hieman liian lyhyt ja piukka minulle. Päätin tehdä siitä vauvalle kotiintulohaalarin sairaalalaukkuun odottamaan.

Vanha neuletakki näytti tältä. Materiaali on 70 % akryyliä ja 30 % villaa. En nykyään suosi enää akryylivaatteita niiden nopean kulumisen takia ja haluaisin vältää käyttämästä liikaa ”muovisia” vaatteita. Tässä pelastuksena oli kuitenkin tuo osa villaa, mikä tekee materiaalista jämäkämmän ja lämpimämmänkin tuntuisen. Jonkin verran neuletakissa oli nukkaa, mutta ei liian häiritsevästi vielä.

vanha neuletakki .

Meinasin aluksi käyttää kaavana äidiltäni kopioitua 80-luvun potkupuvun kaavaa, mutta mittailtuani sitä arvelin sen olevan liian istuvaa mallia pällyshaalarille. Etsin netistä ilmaisia haalarikaavoja ja löysin Nordin Patternin (Suuri käsityölehti) Baby’s overall -kaavan. Mutta koska aina täytyy jotain pientä säätöä tehdä niin muutin kaavan raglanhihaiseksi, jotta sain osat mahtumaan paremmin alunperinkin raglanmallisen neuletakin päälle.

Niimpä pienen nettailun jälkeen käytin apuna Pinterestistä löytämääni kuvaa raglanhihan piirtämiseen. Kokeilin toisenlaistakin tapaa, mutta sen avulla hihan kaavan yläosaan tulee halkio enkä saanut mitenkään pähkäiltyä mitä muutoksia hiha vaatisi, että sen saisi kiinni.

Tälläisellä muutoksella:

hiha

Kaava muuttui normaalihihaisesta raglanhihaiseksi:

alkuperäinen kaavamuokattu kaava

Ja kaavat mahtuivat juuri sopivasti neuletakin päälle niin, että sain hyödynnettyä neuletakin resoriosat lahkeisiin ja kädensuihin. Hihasta tuli pikkaisen kaavaa kapeampi, koska käytin alkuperäistä hihaa sellaisenaan (hämmentävää, että aikuisen neuletakin hihansuu on kapeampi kuin vauvahaalarin :O)

takakappale etukappale

Viimeistelynä vielä virkkasin kauluksen käänteen reunaan villalangalla siistin reunan ja kirjoin rintaan oravakuvion, jonka malli löytyi netistä.

Valmis vauvahaalari

Joululahjat 2015: taaperon housut ja paita

Joululahjat 2015: taaperon housut ja paita

Joulu on ihana tekosyy päästä ompelemaan sellaisia juttuja, joita ei muuten tulisi tehtyä. Viime jouluksi ompelin kaverin pojalle housut ja puseron, koska taaperoikäisillä vaatteita kuluu enkä ollut pitkään aikaan itse ommellut lastenvaatteita. Kaavana käytin Burdan kaavoja (en nyt muista mistä lehdestä). Pienten trikoiden ompelu oli kivaa vaihtelua muihin käsityöprojekteihin. Burdan kaavat vain ovat ilmeisesti aika isoja kokoon nähden ja taitaa vielä asu odotella pikkuisen kasvamista vähän pidemmäksi.

paita

housut

Imetystyyny retrokuosista

Imetystyyny retrokuosista

Rakauden aikan on kertynyt pitkä lista monenlaisista ompeluprojekteista, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Yksi ehdoton, josta halusin aloittaa oli imetystyyny. Etsiskelin netistä kuvia erilaisista imetystyynyistä ja päädyin suunnittelemaan sellaisen, joka yltää kummallekin kyljelle ja on tarpeeksi korkea. Korkeuden päätin taata tekemällä erillisen sivukaitaleen, jolloin myös päälliosien kaarevat muodot säilyvät parhaiten. Tein sivukaitaleesta etupuolelta hieman korkeamman, kuin vatsaavasten tulevasta reunasta, jotta tyyny tukee vauvaa hieman syliin päin.

Mallia ja esimerkkimittoja otin mm. näistä Pinterestiin li kitetyistä tyynyistä: Ozark Mountain Nursing Pillow Buckaroo, Child Travel Pillow Sewing Pattern | Christen Noelle, bobby pillow, nursing pillow.

Kaavan piirsin niin, että mittasin mallinukkeni vuotärönympäryksen (koska oletan palaavani saman kokoiseksi raskauden jälkeen 😛 ) ja piirsin mitan mukaan soikion. Tyynyn etureunan leveydeksi tein 27 cm ja sivureunan n. 24 cm. Päiden kaventuen alle 20 cm:iin. Reunakaitaleen korkeudeksi tuli leveimmillän 10 cm ja kapeimmilaan 7 cm.

ImetystyynyKaava

Tein ensin paksusta puuvillakankaasta tyynyn ja ompelin sen käsin kiinni. Täytteenä käytin vanhan ison sisustustyynyn vanuja. Sen päälle tein erillisen tyynyliinan, jossa on piilovetoketju vatsapuolella. Tyynynpäällisen kankaana käytin ihanaa sinikukkaista retropuuvillakangasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Serkulle pöllöneuletakki

Serkulle pöllöneuletakki

Taas lähipiiriin syntyi uusi vauva, tälläkertaa serkkutyttö. Halusin hyödyntää neuleessa pöllökuviointia, jollaisiin viimeaikoina olen usein törmännyt Pinterestissä. Pöllökuviot tuntuu olevan nyt muotia kaikessa mahdollisessa ja olen vähän kyllästynyt niihin, mutta kun törmäsin Pinterestissä pöllöneulekuvioon niin ihanstuin silti heti.

Ensimmäisenä silmiini osui nämä yksinkertaisemmat pienet pöllökuviot: https://www.flickr.com/photos/40157273@N04/6628044163/in/photostream/ ja http://stil-alluere.de/winterstrick-mit-eulenmotiv-teil-1-von-2/. Kuitenkin tämä isompi pipossa oleva pöllökuvio ihastutti vielä enemmän http://www.ravelry.com/patterns/library/chouette ja päätin soveltaa näistä välimuodon itse.

Nyt lähiaikoina muutaman vauvaneuleen neuloneena huomasin, että useimmat ohjeet perustuvat melko suoriin kaavoihin ja päätin samantien kokeilla tehdä neuleen omasta päästä keskimääräisillä mitoilla (laskinDrops Designin ohjeista keskiarvoja mittoihin).

Lankana käytin kaksinkertaista Novitan Nalle -lankaa ja puikot taisivat olla numeroa 3 tai 3,5.

Muutamia kertoja piti hieman säätää korkeuden ja neuletiheyden kanssa, mutta lopulta sain kuin sainkin kokoon tälläisen takin:

NeuletakkiPöllöVesileimalla (1 of 1)

NeuletakkiPöllöVesileimalla2 (1 of 1)

Kirjoitin mallin ylös ja aikomuksena on tehdä siitä jossain vaiheessa niin selkeä ja useampia kokoja sisältävä, että voisin julkaista sen Ravelryssä 🙂

 

Vauvan neuletakki virkaten

Vauvan neuletakki virkaten

Lähipiiriini on viimeaikoina alkanut ilmestyä monia vauvoja, mikä on innostanut neulomaan ja virkkaamaan vauvanvaatteita ja leluja. Minulla oli kesällä vaihteeksi virkkauskausi päällä, kun olin kyllästynyt neulomiseen hetkeksi ja päätin virkata ystäväni tulevalle vauvalle neuletakin. Löysin kaarrokeneuletakin ohjeen Ravelrystä http://www.ravelry.com/patterns/library/sweet-yoke-baby–toddler-cardigan

Malttamattomana en jaksanut odottaa, että pääsisin kauppaan ostamaan pehmeitä vauvalankoja päätin neuloa perinteisellä seitsemän veljestä -langalla, jota löytyi kaapista.

kirjoneuletakki (1 of 1)

Ohje oli melko yksinkertainen, mutta kaarrokkeen kerroksissa tuli mielestäni jotain outoa vaikka tein sen laskujeni mukaan kuten ohjeessa. Ehkä työ vain kaipaa venytystä malliinsa, mutta jos tekisin uudelleen niin tekisin väljemmän kaarrokeosan. Nyt hihat alkaa mielestäni hieman liian alhaalta ja kapeasti suhteessa kaarrokkeeseen.

kirjoneuletakki2 (1 of 1)

Tykkäsin silti ohjeen tyylistä ja saatan kokeilla joskus uudelleen erilaisella langalla. Mallin saa erilaista ilmettä helposti kokeilemalla erilaisia väriyhdistelmiä kaarokkeeseen.

Neuletakki meni poikavauvalle lahjaksi ja näytti istuvan suhteellisen hyvin kuitenkin 🙂

Lisäksi tein neuletakille kaveriksi tossut samoilla sävyillä.Tossuihin käytin tätä ohjetta muokatusti http://www.repeatcrafterme.com/2012/10/crochet-cuffed-baby-booties-pattern.html Tein tossut muuten ohjeen mukaan, mutta ylimmät kerrokset varresta tein kaarrokeneuletakin kaarrokkeen väreillä ja silmukoilla.

Valitettavasti tossuista tuli liian tiukat varresta, eikä ne ,ahtunut vauvan jalkaan. Mietin, että onko ohjeessa vikaa vai vaikuttiko koristereuna jotenkin malliin? Ohjeen tossutkin näyttävät melko kapeilta varresta, joten luulen ohjeen olevan epäkäytännöllinen. Mutta niistä tuli ihan söpöt silti.

tossut (1 of 1)

 

 

Baby converset nro 2.

Baby converset nro 2.

Viime kesän kämppikseni muisti kesällä virkkaamani pienet conversetossut (http://www.poppala.fi/?p=530) ja toivoi tutulleen samalaisia mutta pinkkinä. Niimpä pääsin taas palaamaan mieleisen työn ääreen ja muistelemaan mitä englanninkieliset virkkauslyhenteet taas tarkoittivatkaan. Valitsin langaksi Novitan Kotiväen vaaleanpunaisen puuvillalangan ja käytin viime kesäistä valkoista Tennessee-lankaa pohjaosaan. Vaaleanpunaista lankaa käytin kaksinkertaisena, jotta siitä tulisi yhtä paksua kuin Tennessee.

Yritin tehdä tossuista hieman aiempia isommat, jotta ne eivät ihan heti jäisi pieniksi ja lisäsin muutaman ylimääräisen silmukan pohjaa pidentämään. Silti lopputulos oli melko saman kokoinen kuin aiemmat tossut. Käytin ilmeisesti hieman pienempää koukkua kuin aiemmissa.

Lopputulos oli kuitenkin suloinen:

BabyConverset2 (1 of 1)