Monthly Archives: helmikuu 2013

Kaverin farkkujen tuunaus

Kaverin farkkujen tuunaus

Vihdoin valtavasta jätesäkillisestä vanhoja farkkuja oli jotain hyötyä. Ystäväni tarvitsi farkkuihinsa vyölenkit ja taskun, ja pyysi minut apuun. Yhdet vanhat farkkuni olivat juuri sopivan väriset varaosalähteeksi. Nyt uudelleen paikalleen ommeltuna vyölenkit näyttävät siltä kuin olisivat aina olleet ystäväni farkuissa.

Ompelin lisäksi pienen aukkotaskun eteen, johon käytin vanhojen farkkujen lahjekangasta.

Päiväpeitto 012  Päiväpeitto 013

 

ennen….                                    ja jälkeen.

Päiväpeiton korjausta

Päiväpeiton korjausta

Viime syksyn muuton jälkeen makuuhuine sai uuden sisustuksen. Halusin käyttää sisustukseen vaihteeksi muutakin väriä kuin vihreää ja ruskeaa. Päätin hyötykäyttää vanhat siniset verhot ja niihin sopivat kaksi yksilevyisen sängyn päiväpeittoa.  Leikkasin toisen peiton kahtia pitkittäissuunnassa ja ompelin osat toisen peiton sivuille. Tuolloin en mitannut peittoa kunnolla ja siitä tuli turhan iso niin, että peiton reunat roikkuivat ikävästi lattialla.

Nyt viimein sain aikaiseksi korjata peiton paremman kokoiseksi.

Päiväpeitto 007

Samalla jäljelle jäi peitonsuikaleita, joista tein kissoille oman makuupussin. Eikä kestänyt sekuntiakaan, kun Nekku jo valloitti sen 🙂

Päiväpeitto 018