Category Archives: Sisustus

Babynest ilman vinonauhaa

Babynest ilman vinonauhaa

Äitiysloman aikana on ollut aikaa ommella paljon ja seurailla samalla facebookin ompeluryhmiä aktiivisesti. Facebook-ryhmissä näkyi viimeaikoina paljon babynestejä ja innostuin myös kokeilemaan sellaisen tekemistä.

Ohjeeksi minulle vinkattiin tätä ruotsinkielistä ohjetta. Googlettamalla löysin myös monia suomalaisia blogeja, joissa oli selitetty sama ohje eri tavoilla. Käytin  Me, Myself & I -blogin ja Diary on A -blogin vinkkejä apuna.

Jälkimmäisen blogin mukaan pesä jää äkkiä pieneksi ja siinä suositeltiin lisäämään kaavaan pituutta muutama kymmen senttiä. Niimpä tein kaavasta n. 15 cm pidemmän. Kaavan mitat olivat muutensamat ruotsinkielisessä ohjeessa ja Me, Myself & I -blogin ohjeissa, eli koko kaavan leveys 60 cm, ja reunaosien leveys 15 cm.

Babynest kaava

Ajatuksenani oli, että haluan babynestini olevan kauniin soikea, toisin kuin joissain näkemissäni kuvissa osassa yläosa oli melko kulmikas. En kuitenkaan tajunnut kaavaa piirtäessäni miettiä millä takaisin soikean muodon vaan piirtsin kaavan yläosan kulmat pyöristetyiksi suunnilleen silmämääräisesti. Tällöin minulle ei tullut mieleen mitata 15 cm kulmista sisäänpäin ja katsoa minkämallinen varsinaisesta pohjaosasta tulisi. Harmikseni huomasin vasta pohjavanua tikatessani, että yläreuna oli niin lievästi pyöristetty, että pohjakappale oli lopulta lähes neliön muotoinen.

Babynest täyte

Käytin materiaaleina mitä satuin kotoa löytämään, koska en innostunut lähtemäänn kangaskauppaan loppuraskauden laiskuudessani. Kankaana käytin kirpparilta aiemmin ostamaani vauvan lakanaa, joka tuo mieleeni oman lapsuuden. Vinokaitaletta tai muuta sopivaa nauhaa ei ollut kankaaseen sopivan värisenä valmiina, joten päätin kokeilla voiko tälläisen tehdä ilman nauhaa kokonaan.

Jätin saumavaroiksi 2 cm ja huolittelin ne siksakilla yhteen sauman ompelun jälkeen. Kulmien kaareviin kohtiin laitoin rypytyslangat ja taitoin saumavaran etukappaleen puolelle ja tikkasin sen kiinni 1,5 cm päästä saumaa. Alaosan kaarevien kohtien keskelle tein napinlävet, joista saumavaraan pujotetun nyörin sai ulos.

Babynest saumavara babynest napinläpi

Tämän jälkeen tikkasin pohjavanun, jonka otin ylimääräisestä vauvanhoitoalustasta ja täytin reunan vanhoilla tyynyjen vanujäänteillä. Vanun tunkeminen reunaan ei ollut kovin näppärää puuhaa ja nyt ymmärrän miksi ohjeissa suosoitellaan käytettäväksi rullattua levyvanua. Lopuksi ompelin käsin alareunan kiinni kääntellä.

Babynest valmis auki

 

Babynest valmis kiinni

Vinonauhan puute ei tunnu haittaavan rakennetta varsinaisesti, kiristys toimii vaikka nauhakuja on hieman enemmän sisäkappaleen puolella. Lähinnä nauha olisi voinut tuoda kivaa ryhtiä ja väriä lisää ulkonäköön. Eniten minua jäi harmittamaan tuo yläosan kulmikas muoto, mutta kaiketi vauva tässäkin mieluummin saa nukuttua kun isossa pinnasängyssä.

Jos tekisin uudestaan tälläisen niin olisin pyöristänyt yläosaa enemmän:Babynest kaavamuutos

Ompeluhuoneen verhot

Ompeluhuoneen verhot

Muutto toi mukanaan kauan haaveillun oman ompeluhuoneen, täydellistä! Huonekalujen kanssa kävi tuuri, kun miehen työpaikalla satuttiin juuri samoihin aikoihin poistamaan ilmaiseksi toimiston vanhoja huonekaluja. Sieltä löytyi sopiva iso työpöytä kaavojen tekoa ja kankaiden leikkaamista varten, kaapistot tavaroille ja työtuoli.

Ensimmäiseksi ompelukseksi huoneeseen piti saada verhot ja onneksi löysin Eurokankaasta myyjän avustuksella niihin juuri sopivaa kangastakin 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Imetystyyny retrokuosista

Imetystyyny retrokuosista

Rakauden aikan on kertynyt pitkä lista monenlaisista ompeluprojekteista, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Yksi ehdoton, josta halusin aloittaa oli imetystyyny. Etsiskelin netistä kuvia erilaisista imetystyynyistä ja päädyin suunnittelemaan sellaisen, joka yltää kummallekin kyljelle ja on tarpeeksi korkea. Korkeuden päätin taata tekemällä erillisen sivukaitaleen, jolloin myös päälliosien kaarevat muodot säilyvät parhaiten. Tein sivukaitaleesta etupuolelta hieman korkeamman, kuin vatsaavasten tulevasta reunasta, jotta tyyny tukee vauvaa hieman syliin päin.

Mallia ja esimerkkimittoja otin mm. näistä Pinterestiin li kitetyistä tyynyistä: Ozark Mountain Nursing Pillow Buckaroo, Child Travel Pillow Sewing Pattern | Christen Noelle, bobby pillow, nursing pillow.

Kaavan piirsin niin, että mittasin mallinukkeni vuotärönympäryksen (koska oletan palaavani saman kokoiseksi raskauden jälkeen 😛 ) ja piirsin mitan mukaan soikion. Tyynyn etureunan leveydeksi tein 27 cm ja sivureunan n. 24 cm. Päiden kaventuen alle 20 cm:iin. Reunakaitaleen korkeudeksi tuli leveimmillän 10 cm ja kapeimmilaan 7 cm.

ImetystyynyKaava

Tein ensin paksusta puuvillakankaasta tyynyn ja ompelin sen käsin kiinni. Täytteenä käytin vanhan ison sisustustyynyn vanuja. Sen päälle tein erillisen tyynyliinan, jossa on piilovetoketju vatsapuolella. Tyynynpäällisen kankaana käytin ihanaa sinikukkaista retropuuvillakangasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maton korjaus ja ylimääräinen kude

Maton korjaus ja ylimääräinen kude

Makuuhuoneen kirpparilta ostettu matto oli alkanut pikkuhiljaa rispaantumaan molemmista päistä loimilankojen katkeillessa. Viimeisin maton tamppaus lisäsi entisestää kuteiden retkottamista niin paljon, että mattoon meinasin aina kompastua. Koska lomilangat tuntuivat olevan jotain hapertuvaa muovinarua niin päätin, että helpointa on purkaa mattoa niin pitkälle, että loimilangat olisivat mahdollisimman ehjät ja solmia matto uudelleen kiinni.

Matosta tuli n. parikymmentä senttiä lyhyempi, mutta ihan mukavan siistin näköinen. Toivottavasti loimet ei ala ihan heti uudelleen katkeilemaan tai kohta pääseen tekemään kokonaan uuden maton. Korjaamisesta jäi yli mukavat kaksi pientä rullaa kaksinkertaista trikookudetta, joista taidan yrittää virkata pikkumaton makkariin. Katsotaan osaisinko tehdä siitä kissan mallisen vaikka.

imagekuva-2

 

 

 

Pitsimatto ontelokuteesta

Pitsimatto ontelokuteesta

Viimeinkin sain kaksi vuotta sitten aloittamani, pitkäksi aikaa tauolle jääneen, ontelokudematon valmiiksi! Työ meinasin jäädä kesken, koska kaksoispylväitä virkatessa lanka kiertyi sen verran koko ajan, että pian koko loppu kerä oli ihan tiukalla kierteellä ja sen selvittely oli rasittavaa hommaa.

Jatkossa täytyy muistaa, jos moisia meinaan ikinä enää virkata, että vältä liikoja pylväitä. Pylväiden takia matosta tuli myös kauhean isoreikäinen ja hieman epäkäytännöllisen oloinen. Mattoa aloitellessani, en löytänyt mistään sopivaa matto-ohjetta vaan käytin mallina yhtä ”201 crochet motifs, blocks projects and ideas”-kirjan pitsiympyrämalleista.

Taaskin kerran kissat tuntuivat tykkäävän tekeleestä kovasti 🙂

IMG_6778

 

Sisustustaulu makkariin Vallilan kankaasta

Sisustustaulu makkariin Vallilan kankaasta

Makkarin sinipunainen sisustus alkoi olemaan vähän liian USA:an väreihin viittaava, joten halusin äkkiä jotain uutta sisustukseen lisäksi karkoittamaan tätä tunnelmaa. Ratkaisuksi läytyi Vallilan ”Panimo” -kangas ja ylijäämä eristelevyn pala.

eristelevyä pohjaksi

Eristelevyä pohjaksi (tätä jäi yli nypläystyynyt materiaaleista)

MakkarinKangastauluja kangasta vaan levyn päälle kiinni nuppineuloilla ja jesarilla.

IMG_6733

 

Muokattua farkkua

Muokattua farkkua

Päätin viimein tarttua jätesäkilliseen vanhoja farkkuja ja kokeilla jotai ohjetta hankkimastani  Raija Räsäsen Farkkujen uusi elämä -kirjasta.

Farkkuja olikin ajan kuluessa ehtinyt kertyä kiitettävät 12 kappaletta. Päätin kuitenkin aloittaa pienipiirteisesti ja käytin yksien farkkujen takataskut käsilaukun tekemiseen. Ohjeena sovelsin kirjan sivun 79 olkapussin ohjetta. Tietenkään en tässäkään tapauksessa malttanut pysytellä ohjeessa, kun mielestäni keksin kätevämmän tavan kiinnittää palaset toisiinsa. Jokatapauksessa periaate on sama kuin ohjeessa ja laukku on kooltaan takataskun kokoinen. Reunasuikaleena ja hihnana käytin farkkujen vyötärökaitaleita. Kahden kaitaleen avulla laukun hihnaa voi säätää kahteen eri pituuteen.

Laukkuja 013 Laukkuja 017

 

Laukkuja 005  Laukkuja 008

Laukkuja 010

 

Ja kun vauhtiin pääsi niin leikkelin sitten enemmänkin taskuja ja aloin koota seinähyllykköä, johon voisi laittaa kaikki pesuhuoneen roinat talteen.

Leikkelin farkkujen takamuksista neliöitä, joissa oli taskut vielä kiinni ja sovittelin taskulliset neliöt mukavasti vierekkäin. Kiinnittelin myös muutamia vyölenkkejä muutamien taskujen päälle ripustuslenkeiksi. Reunoille kiinnitin vyötärökaitaleet ja takaosan huolittelin sinisellä puvillakankaalla.

Juuri sopivasti oli taskuja hyllykössä, jotta kaikki tarvittava mahtui riippumaan.

IMG_9730

 

 

 

 

Päiväpeiton korjausta

Päiväpeiton korjausta

Viime syksyn muuton jälkeen makuuhuine sai uuden sisustuksen. Halusin käyttää sisustukseen vaihteeksi muutakin väriä kuin vihreää ja ruskeaa. Päätin hyötykäyttää vanhat siniset verhot ja niihin sopivat kaksi yksilevyisen sängyn päiväpeittoa.  Leikkasin toisen peiton kahtia pitkittäissuunnassa ja ompelin osat toisen peiton sivuille. Tuolloin en mitannut peittoa kunnolla ja siitä tuli turhan iso niin, että peiton reunat roikkuivat ikävästi lattialla.

Nyt viimein sain aikaiseksi korjata peiton paremman kokoiseksi.

Päiväpeitto 007

Samalla jäljelle jäi peitonsuikaleita, joista tein kissoille oman makuupussin. Eikä kestänyt sekuntiakaan, kun Nekku jo valloitti sen 🙂

Päiväpeitto 018

Vieraspeittopiilo

Vieraspeittopiilo

Uuden asunnon sisustustyöt on vienyt mukavasti aikaa käsityöharrastuksista viimeaikoina. Verhojen lyhennysten lisäksi halusin tehdä jotain uutta vanhasta ja päätin hyödyntää varastosta löytyneen muovisen tyynypussin. Vanhoista sinisistä verhoista ja kirpparilta ostamastani USA -teemaisesta pussilakanasta sommittelin pussin päälle topatun tyynynpäällisen. Pussi on tyynyn lisäksi juuri sopivan kokoinen yhden ylimääräisen peiton säilyttämiseen.

Lipaston kunnostus

Lipaston kunnostus

Syksyllä löysin kirpputorilta suloisen pienen klaffipiirongin, joka sopi täydellisesti kirjoituspöydäksi. Ainoa huono puoli oli, että se oli maalattu rumasti mustalla paksulla maalilla. Ajattelin tietenkin, että eihän tuo ole mikään ongelma, koska nyt pääsisin ensimmäistä kertaa uudistamaan huonekalua! Siispä ostin pari pulloa maalinpoistoainetta, lastan ja hiekkapaperia ja aloin poistamaan innokkaasti vanhaa maalipintaa lipastosta. Aluksi maali tuntui irtoavan helposti, mutta pikkuhiljaa alkoi käymään selväksi, että osa maalista oli vain niin imeytynyt puuhun, että puupinta jäi väkisinkin tummanlaikukkaaksi. Olin suunnitellut lakkaavani lipaston tumman ruskealla lakalla, mutta enää se eii tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Ei auttanut muu kuin ostaa ruskeaa maalia ja maalata koko lipasto sillä. Urakka oli suurempi kuin olin kuvitellut eikä lopputulos niin kaunis kun olisin halunnut, mutta tulipahan sekin kokeiltua ja opittua.